sunnuntai 21. helmikuuta 2010

21.2. Sunnuntai

Valoa tunnelin päässä...

Hyrris on virkistynyt silmin nähden, se juoksentelee pihalla ulkoillessa ja syö kun possu :)

Se tuntee myös kärsivänsä suurta vääryyttä, kun lääkkeen jälkeen ei saa imettää lapsosiaan.
Se kiemurtelee irti vaatteistaan, joten penskat pannaan koriin siksi aikaa ja se pystyy niitä siinä edes nuolemaan ja hoivailemaan.

Nyt vaan toivotaan ettei tule takapakkia, tai kohtutulehdusta, koska kohtuun jäi istukoita, joita ei saatu millään konstilla irroteltua...

Pennut on kasvaneet silmissa, ja ovat tosi virkeitä.
Ne mönkivät ympäri suurta laatikkoa, jota ei ole vielä jaettu, koska laatikossa on ollut toistaiseksi ympäri vuorokautinen valvonta.

Tyttöjä nyt ei sitten valitettavasti millään riittänyt halukkaille, ja vaikka yritimme kuinka suostutella leikannutta lääkäriä tekemään muutaman sukupuolenvaihdos leikkauksen samalla, ei hän suostunut.
Niinpä sitten noita eläväisiä poitsuja olisi vielä tarjolla ;)

Olen taas koittanut olla yhteydessä kaikkin varauksen tehneisiin, eli jos en ole ottanut mitään yhteyttä lupauksistani huolimatta, nyt saapi jo soitella :)

Kuvia laittelen huomenna jahka päääsen kunnollisen koneen ääreen, Nikkasen Maaritin ottamia kuvia on jokunen täällä.

Maaritille vielä super kiitos avusta!

Ei kommentteja: