Kiljun sulhas-poika Toro matkasi Maijan mukana kotiin lähes viikon mittaiselta lomalta.
Reissun aikana Toro-pojasta tulikin sittten Iso-Mies.
Kuvia pariskunnan puuhista picasassa.
Violasta ja kissoistakin on jokunen uudempi kuva täällä.
lauantai 18. lokakuuta 2008
torstai 16. lokakuuta 2008
16.10. torstai
Kyllä nyt on turha kiireillä enää selitellä, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan...
Paavo siis vihdoin pääsi, kuin pääsikin ansaitulle palkkiomatkalle etelään.
Itseasiassa nuorimies oli niin tyytyväinen pennunhoito palkkioonsa, että lupasi jo hoitaa Kiljunkin pennut, jos pääsee uudelle lomalle!
P.S. Minä muuten en pyörtynyt koneessa kertaakaan ja huusinkin vissiin aika vähän ; )
Sitten tuloksiin...
Onnea Tiina ja Aamu!
Tiina ja Pikku-Aamu (Aamu-Virkku) saivat PK-haussa viime viikonloppuna jo toisen Voi 1 tuloksen ja sijoittuivat piirimestaruudessa kolmanneksi.
Jörö (Talli-Tonttu) nappasi Terhin ohjaamana NOME-B alo 1 tuloksen Perniössä 21.9. ja Pomarkussa Villen kanssa väivät piirua vaille, kun haussa jäi viimeinen lintu löytymättä.
Samassa kokeessa starttasi myös Tähti (Musta-Tähti) ja Merja, he saivat tulokseksi alo 2.
Ja ensimmäisessä virallisessa koitoksessa mukana olivat myös Tutka (Musta-Tuli ) ja Minna, tuloksena alo 3. Hienoa!
Muskan ja Kiljun pöllöilyistä Pomarkussa ei kai kannata edes mainita.
Voltti kuitenkin reippaana tyttönä sai ekasta AVO suorituksesta tulokseksi 3.
Ensiviikoloppuna on vielä urheita Niinivuorelasia lähdössä WT-kokeeseen Hauholle, Onnea matkaan kaikille!
Kuten varmaankin kotisivuita huomasitte, on Kiljun pentusuunitelmat edenneet jo astutukseen saakka.
Komea ja hyväkäytöksinen Herrasmies Toro onkin ollut vieraanamme tämän viikon.
Toivotaan, että vierailun tulokset sitten joulukuun puolessavälissä näkevät päivänvalon : )

sunnuntai 7. syyskuuta 2008
7.9. Sunnuntai
Viimeinenkin Pelto-poika lähti matkaan eilen iltapäivällä.
Koti tuntuu taas niin hiljaiselta ja olo on aika haikea, onneksi "Viola-Orvokki" jäi kuitenkin "Pörri-Leenan" leikkikaveriksi.
Paljon Onnea matkaan, kaikille pikkuisille!
Lähtötunnelmista kuvia picasassa.

torstai 4. syyskuuta 2008
4.9. torstai
Taas on 7 viikoa vierähtänyt sukkelaan.
Tihulaiset ovat nyt ihan viimeisen viikon aikana reipastuneet ja vilkastuneet ihan silmissä, ne ovat oppineet syömäänkin - lähes - labradorimaiseen tapaan, parina viime päivänä.
Tämä johtunee mitä ilmeisemmin siitä, että maitobaarista on tullut tiukkasanaisiakin ulosheittoja aika-ajoin.
Ensimmäiset pentuset lähtevät siis tänään tuhoamaan uusia kotejaan ja lauantai-iltaan mennessa pitäisi viimeisilläkin olla jo uudet projektit aluillaan.
Paitsi tietysti Viola-Orvokki, joka jää jatkamaan remontti hommia siitä, mihin veljesten kanssa jäätiin.
Tuttuun tappan mulla on taas jotain hukassa, tällä erää se on tietysti kamera, joten viimeiseltä viikolta ei ole juuri kuvia tarjolla...
Manne napsi muutaman kuvan mökillä viikoloppuna ja ne löytyy picasasta.

sunnuntai 24. elokuuta 2008
24.8. Sunnuntai
Viikoloppua vietettiin mökillä saunoen ja grillaillen.
Pentuset pääsivät ulkoilemaan ja tutustumaan vaihteleviin maastoihin.
Tänään aamulla tutustutiiin sitten Mannen tulisisiksi tuomaan riistaankin, alku ihmettelyn jälkeen tavi sai kovaa kyytiä ja teerensiipikin katosi tohinassa jäljettömiin.
Kuvia retkeltä picasassa, huomioikaa pillikuuliaiset kissanpennut kupilla!

torstai 21. elokuuta 2008
21.8. torstai
Viimeinenkin kissanpentu on saanut luotettavan kodin hiiren pyytäjänä.
Kyllä meillä on välillä vilskettä kun nuo pennut keskenään melskaa, sitten niitä nukkuu lojollan ympäri pirttiä.
Kuvia väsähtäneistä koiruuksista picasassa. Yhden sijaintia en hahmottanut, mutta sekin löytyi ruoka-aikaan ; )

keskiviikko 20. elokuuta 2008
20.8. Keskiviikko
Tänään vihdoin, se kauan odottettu 20.8. sitten koitti.
Minäkin keräsin kimpsut ja kapsut ajoissa aamulla ehtiäkseni aloitukseen ennen töitä.
Hyrrä jäi tyynenä ipanoiden kanssa kotiin, mutta Muska ei ottanutkaa ihan kevyesti sitä, että se noin vain jätettiin häkkiin, vaikka selvästi pyssykin kannettin autoon.
Voltti lähti autuaan tietämättömänä mukaan - ja on sitä edelleen...
1.5 tunnin aikana Rame souti Nälkjärven ympäri ja minä odotin koiran kanssa pasissa venepaikalla kaislikossa.
Voltti kyllä ihmetteli, että nyt nuo kaksijalkaiset on seonneet lopullisesti, täällä vaan istutaan itikoiden kupattavana, eikä kukaan edes heitä mitään - outoa.
Tuloksena yksi näköhavainto Hiirihaukasta, lohdutonta.
Hyrrä on tänään ensimmäistä kertaa kieltäytynyt imettämästä!
Ulkona kun nuo hammaspeikkot iskee nisiin ja koittaa vauhdissa roikkua mukana, paloi pitempikin pinna.
Hienoa, ehkä ne saadaan sittenkin vieroitettua ennen luovutusikää ; )
Picasassa taas jokunen kuva ja tumma videoklippi kissankiduttajsta.

Tilaa:
Kommentit (Atom)