Viikoloppuna oli Niinivuorelaisia edustettuna kokeissa: Siilinjärvellä Maiju ja Penni ensimmäinen avo startti ja tuloksena 3!
Hirvensalmella Alokas luokassa Merja ja Tähti alo 2 ja Stella alo 1.
Minä ja Viola seikkailtiin 3 edestä.
Avossa starttasi Terhi ja Kilju saaden 3 tuloksen ja tasaisen varmaa työtä tehnyt Rauha hienosti avo 1!
Myös Rauhan suoho Taisto oli saanut Rovaniemellä lumisateisessa kokeessa alo 1!
Raukkiksen astutuksesta on nyt kulunut 2 viikkoa, saman verran pitäisi malttaa odottaa ultraan, jolloin varmistuu onko papusia tulossa.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
tiistai 26. toukokuuta 2009
Tiistai 26.5.
Viikonloppua vietettiin Muuramessa leireillen. Mukaan leirille osallistui peräti 9 Niinivuoren koiraa, kiitokset aktiivisille ohjaajille, oli mukava kun tulitte paikalle!
Leirillä oli tarkoitus ottaa maljat kevään taipuneille, hyville Vesi-pentujen kuvaustuloksille, näin tehtiinkin, mutta yllätykseksi lauantaina saatin iloinen uutinen Toivakasta:
Niinivuoren Aamu-Virkku oli saanut viimeisen 1 tuloksen HK3:sta, joten ensimmäinen Niinivuoren KVA on enään näyttelytulosta vaille.
Onnea Tiinalle ja Aamulle!
Lisäksi leirin epävirallisessa WT-kisassa kunnostautui Perttu, Hiisin kanssa sijoittuen nou-luokassa toiseksi 18 koirakosta!
Rauha sulhoineen on meillä "lemmen lomalla", toivotaan että kaikki sujuu mallikkaasti ja saadaan sitten heinä-elokuun vaihteessa pieniä Taistoja ja Rauhoja ; )

maanantai 18. toukokuuta 2009
18.5. Maanantai
Kaksi vuotta tulee kuluneeksi Mustien-pentujen syntymästä tänään, Onnea!
Rauhan juoksu on alkanut, hieman etuajassa kylläkin, mutta suunnitelmat pätevät ja astutus tulee ajankohtaiseksi näillä näkymin ensiviikon alkupuolella. Huomenna otetaan ekat prokut varoiksi kun on noita pyhiä tulossa taas sopivasti...
Koe kausikin on käynnistynyt:
Rauha ja Maarit aloittivat 18.4. osallistumalla ensimmäistä kertaa WT:n avo-luokkaan, saaden 2 tuloksen.
Tiina ja Aamu osallistuivat 26.4. HK 3, mutta päätyivät keskeyttämään kokeen.
Eilen 17.5. Sade ja Terhi, minä ja Viola käväisiin Kuusankosken taipumuskokeissa, molemmat nou 1 tuloksin!

Terhi ja Sade odottaa vuoroaan
tiistai 5. toukokuuta 2009
5.5. Tiistai
Kiitokset vielä kaikille viikoloppuna kennel-terffeille osallistuneille, oli mukava tavata teitä!
Harmillisesti vielä viimetipassa osa tulijoista kaatui flunssan kourissa petiin, mutta me muut nautimme sitten kauniista säästä ja hyvästä seurasta sitten teidänkin edestä ; )
Lisäksi eritys-kiitokset Annelle ja Maaritille koulutus avusta : )
Maaritin ottamia kuvia löytyy täältä ja mun ottamia jokunen täältä.
Rauhan sulhanen on nyt lopulisesti päätetty ja päivitetty pentue sivulle.
Nyt sitten vain odotellaan jouksuja alkavaksi : )

keskiviikko 29. huhtikuuta 2009
29.4. Keskiviikko
Hauskaa Vappua kaikille!
Olen äsken laittanut kutsut s-posilla kaikille (??) viikolopulle ilmoittautuneille, eli, jos et saanut kutsua, ota pikaisesti yhteyttä.
Näitä on nyt munklattu moneen kertaan ja en ole enään varma pysyinkö kärryillä ;)
Mä käväsen vielä huomenissa aamusta työmaalla ja sen jälkeen ole vain puhelimella tavoitettavissa maanantai aamuun saakka.

perjantai 17. huhtikuuta 2009
17.4. Perjantai
Kiitokset vielä kaikikille Pelto-pentujen omistajille ja muille mukana olleille. Päivä sujui mukavasti ja kelikin parani loppua kohti.
Kuvat päivältä ei ole mitenkään hyvä laatuisia, mutta niitä on picsassa.
Jos haluatte joitain itsellenne, laittakaa mulle tietoa, niin voin lähettää isompana.
Maaritin lisäksi paikalla oli muitakin kuvaajia, odottelen kuvia siis velä lisää ; )
Videoklipit mitä otettiin hakuruudusta on saatavilla vain multa, ne kun vie niin mhdottomasti tilaa tuolla kansiossa.
Seuraavaan porukkatreeni-koitokseenkaan ei ole enää pitkälti matkaa, 2-3.5. on tarkoitus taas tavata, nyt koitenkin kaikkien kasvattien kesken.
Olen kutsunut kaikki mukaan ja jos et ole saanut s-postia otatko ystävällisesti yhteyttä.
Vesi-pentujen (7/9 ) kuvauksista on nyt kulunut 2 viikoa ja silmäpeilaukset näkyivät tänään tietokanassa, eli jännityksellä ootellan tietoja kennellliiton virallisesta kannasta. Myös Vesi-Sota on kuvatu eilen ja lähtenyt priimana eteenpäin.
Olettehan muuten huomanneet uuden mahdolisuuden käydä rekisteröitymäsä kennellliiton omakoira palveluun, jossa voi lisätä omistamansa koirille omistajatiedot ja merkitä edesmenneet kuolleiksi? Lisätietoa asiasta täällä.

torstai 9. huhtikuuta 2009
9.4. Torstai
Rauhallisen (?) talven jälkeen on koittanut kiireinen kevät...
Kolmet koitokset on jo takanapäin ja tulostakin on tullut : )
PHN:n Noviisi kisassa: Terhi ja Sade, sija 2 / 13
Mäntän talvinomen AVO lauantaina: Maiju ja Penni, sija 1 / 16
Pirkan Damit Kennel-/ sekajoukkueidensarja: Vesi-pennut 1 / 17
Juokkueessa oli mukana Terhi ja Sade, Ville ja Unski, Perttu ja Hiisi.
Onnea teille kaikille!
Viikonloppuna on tarkoitus tavata Pelto-pentuja. Toivotaan, että keli on suosiollinen ja saadaan mukavia treenejä aikaiseksi.
Kaikille halukkaille Niinivuorelaisille on sitten 2 ja 3.5. treenejä.
Laitan vielä muistutuksen ensiviikolla ajo-ohjeineen ja toivon varmistuksia ja ilmoittautumisia s-postilla, niin tulijoiden tarkka määrä jää paremmin muistiin ; )
Vielä: Jos et ole saanut s-postia koko keväänä, ota yhteyttä. Luulen, että mulla on vanhoja osoitteita osa...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)